~Syvällisten pohdiskelujen alku.

Heih en oo ennen kirjottan tälläih, mutta nyt on pakko. Onko kukaan ajatellut taikka pohtinut asiaah sitä ehkä suurinta kysymystä. "Mikä on elämän tarkoitus?" taih "Onks kaikki vaan sattumaa?". Ite oon ollut aina pohtin niitä ja ajattelin nyt siitä vähän kertoah. Tosiaan heih mikä se on se elämän tarkotus ? Onko se sitä että löytää jokin asian itsestään joka tekee susta just sut? Vaih onko se vain sitä että synnytään, opitaan , tehdään työtä ja kuollaan? Olen aina ajatellut, jokaisella on oma tarkoitus. Ehkä jonkun tarkoitus on olla ystävä sille jollah ei oo muita. Olisiko se mahdollista ? Onko kaikille ihmisille täällä maailmalla tarkoitusta? Pidän sitä omana tehtäväni saada tietää miksi olen täällä. En tahtoisi ajatella , että elämällä ei ole tarkoitusta. Se kuullostaa liian surulliselta. 
Ja onko kaikki sattumaa? Onko se sattumaa, että olen tavannut elämässäni kaikenlaisia ihmisiä? Onko kaikkien elämä suunniteltua tarinaa? vaih onko kaikki vain randomia tapahtumaa? Itse uskon kohtaloon ja et kaikki ei ole pelkkää sattumaa. Kuullostaa oudolta mutta se on totta. Toisinaan kyllä ajatus kohtalosta muuttu silloin ,kun tapahtuu jotain ikävää. Silloin tulee ajatus, että miksi minun kohtaloni nyt tälläinen olisi ? Nämä kaksi kysymystä on ehkä yhtiä suurimpia. En usko että kukaan voi vastata näihin oikein tai väärin. Mutta sen voin kertoa, että vähän ajan pohdiskelun jälkeen moni ihmisistä tulee ajattelemaan kuinka tyhmältä tämäkin kuullosti. Mutta tosiaan hei miettikääs vähän :D

~What happened

Hei kaikille. Olen ollut tällä viikolla vähän pois tolaltani. Noin 3 vuoden aikana olen omistanut yhden ystävän jota sain sanoa parhaaksi ystäväkseni. Tämän viikon alussa minä kadotin tämän ihmisen elämästäni. Se oli yksi vaikeista vaihtoehdoista mutta näin kaiketi on kaikki paremmin. Tutustuin häneen kun aloitin seiska luokan. Hänestä tuli hyvin äkkiä tärkeä ihminen minulle. Hän oli aina puolustamassa minua sana harkoissa tai pienissäkin riidoissa. Kuunteli kun minulla oli huolia. Pidimme hauskaa yhdessä. Kerroimme kaiken toisillemme. Mutta en tajunnut sitä kuin vasta nytten. Hän oli liian erillainen. Minä muutuin ajan myätä käyttäytymään samoin tavoin miten hänkin. Taisin kadottaa itseni. Minulle alkoi tulla masentavia ajatukasia ajan myötä. Ystäväni on ollut ikuisuuden jo masentunut. Kuuntelin häntä aina hänen huoliaan ja surujaan. Alan tajuata että otin asiat liikaa itseeni. Olin pistänyt hänen onnellisuuden omani edelle. Olen kuunnellut ihmisten puhuvan kuinka minun ei pitäisi hänen kanssaan liikkua. En ajatellut koskaan jättää häntä yksin. Puhuessani ihastukseni kanssa minun ystävistä ja menneisyydestä tajusin kuinka paljon olin muuttunut 3 vuoden jälkeen hänen seuransa takiah. Mietiskelin asiaa 1-2 pv ajan, enkä puhunut kellekkään sen aikana. Kolmantena pv Ystäväni hermostui. Hän ei kestänyt enää katsella kuinka minä olen niin hiljaa ja vähän syrjäytynyt. Hän tiesi minulla olevan vähän masennusta joten hän ajatteli minun menettäneen kaiken lopunkin ilon. Hän ravosi kuinka minun paha olo vain pahenee ja kuinka tulen vielä tappamaan itseni tällä tavalla. Olin itsekeskustelun aikana hiljaa ja hoin hänelle "Anna minun olla". Sitten tapahtui jotakin. Ystäväni sanoih " Minua on lopussa turhaa syyttä itse olet päättänyt tämän. kiitos ajasta jonka vietimme ja Hyvästi". En ollut uskoa silmiäni. Noinko helppoa se oli.. Hän ei kestänyt minun suremisen katselua. Hän lähti.. Tuntui todella loukkaavalta. Mutta samalta helpottuneelta. Nyt viikko tämän jälkeen olen huomannut että olin menettnyt monen hyvän ystävän 3 vuoden aikana nyt minulla on vain tuttavia enimmikseen. Olisi pitänyt miettiä nua 3 vuottaa tarkemmin ja pitää muutkin ystävät lähempänä. On surullista ajatella että 3 vuoden ystävyys loppuih lyhyeen. Tämä kaikki on vain loppujen lopuksi parasta. Onneani voin kiittää siitä ,että omistan perheeni. loppujen lopuksi kaikki on kunnossa. Vaikka ystäväni oli erillainen ja muutti  elämäni täysin saan kiittää häntä siitä, että hän piti minusta huolen nämä 3 vuotta.. Kiitos ja Hyvästi ystäväin.

~Äiti & Isä

Hei kaikki olen pahoillani etten ole kirjoitellut mitään kunnon tekstiä pitkään aikaan. (Btw teen videoita sitten nykyään myös. Katsokaa ja kertokaa ideoita <3) Joten ajattelin kirjoitella pitkästä aikaan. Olen tällä hetkellä Isälläni joka on mulle tosi rakas ihminen. tottakait kaikki mun perheessä on rakkaitta mutta iskä on ollut aina se tärkein. Isääni nään vain joka toinen vklp joten harvoin minusta. Isäni on hyvin leppoisa ihminen. Olen aina elänyt Äitilläni ja joskus on hyvin ärsyttävää, kun Äitini moittii isääni kun hän oli kauvan työtön ja hänellä ei ollut paljoa rahaa käytössä. Ei se teeh hänestä huonoa Isää. Onneksi isäni on saannut töitä ja hänellä on uusi nainen. (Äitillänikin on uusi mies) Olen jo tottunut periaatteeseen että minulla on kaksi kotia niin on ollut aina, kun vanhempani erosivat kun olin ainvan pieni en ole varma erosivstko he jo ennen syntymääni... Siitä ei koskaan puhuta. Mutta niin monille nuorille tytöille se on Äiti joka on tärkein jolle puhua mutta minulle se on enemmänkin Isäni. Ehkä se on se kun Äitini on niin tempperamenttinen jotteih hänelle uskalla aina puhua suoraan. Rakastan vanhempiani molemmat ovat rakkaitta.

Sunnuntaina on äitienpäivä joten vietetään se rakkaan äitin kanssa. Toivottavasti kaikki muistavat äitejään. On kummiskin hyvin tärkeää muistella heitä jotka ovat kantaneet teitä 9kk ja kasvattaneet teitä pienestä pitäen. On surullista ajatella että joillain ei olisi äitiä. Tai etteih ole puheväleissäkään äitiinsä. Äidit ovat kummiskin kantaneet meidät tänne maailmaan. Ja vaikka joskus tuntuisi ettei äiti välittäisi. En usko, että maailmalla olisi äitejä jotka ei rakastaisi lapsiaan yhtään. Jokaisella kuuluisi olla edes jonkinlainen äiti hahmo elämässään kaikki ansaitsevat sellaisen. Itselläni on joskus ollut hankala ajatella, että äitini pitäisi minusta. Äitilläni oli hankalaa hyväksyä minun seksuaalinen suutautuminen. Joten on ollut rankaa äitinikanssa. Mutta Äitini on hyvin yrittänyt näyttää sen että hän hyväksyy minut omana itsenään. Ja se on hyvin tärkeätä minulle. Joskus kummiskin riitelemme vieläkin että haluan näyttää kuka ja minkälainen olen oikeasti. Mutta kyllä se on ymmärrettävää että hän pelkää minun tulevan kiusan koheteeksi tai syrjinnän. Eihän kenenkään äiti haluaisi oman rakkaan lapsensa joutua pilkan ja syrjinnän kohteeksi. Kunnioitan Pehettäni vaikkeih se minun käyttäytymisestä aina näy. Joten kaikki tehdään äitienpäivästä suuri ja kunnioittava päivä. Halatkaa äitiänne ja toivottakaa hyvää äitienpäivää se olisi varmasti jokaisen äitien paras lahja.