~Elämää ei sen en enempää, täytyy vaan se ymmärtää.

Hei kaikille blogini lukijoille ja teillekin jotka ette varsinaisesti minua seuraa. Mulla on ollut ala mäkeä tässä vähän aikaa. Ja mulla on pyörinyt monia asioita päässä josta en ole osannut kelleen kertoa taih puhua. Esimerkiksi asia joka valvottaa minua öisin. Minun ero.. Teidän kyllä ,että ei näin nuorena saisi ottaa tosissaan suhteita. Tai noh niin kaikki vanhemmat sanovat. Mutta iltaisin jostain syystä se tulee mieleen. Vaikka tunnen päivisin vihaiselta asian suhteen iltaisin kaikki hyvä entisestä suhteesta tulee mieleen ja ikävä raastaa sydäntä. On outoa kuinka iltaisin kaipaan häntä vain vierelleni mutta päivällä raivostun jos joku edes kehtaa mainita hänen nimensä minun seurassani. Myös minua häiritsee se kuinka hän pisti minut lupaamaan, etten koskaan jättäisi häntä yksin. Mutta hän jättikin minut aivan yksin. Hänestä minulla oli liian monia pahoja tapoja. En osannut näyttää kuulemma edes sitä, että rakastan häntä. Tiedän että petin välillä lupauksiani. Mutta se miten hän käyttäytyi minua kohtaan oli joskus todella rankkaa. Raivoaminen ja riitely oli arkipäivää. En ymmärrä miten voi ihmisä silti rakastaa vaikka muuta hänen kanssaan ei pystynyt kuin riidellä. Hän pelkäsi jatkuvasti minun jättävän hänet toisen ihmisen takia. Ihmisen joka olisi häntä nätimpi,hauskempi,vanhempi.. Mutta totuus tässä asiassa oli se, etten edes osannut tai noh osaa vieläkään ajatella itseäni jonkun toisen kanssa. Jotenkin asiat muuttuivat parissa päivässä. Hän kertoi kuinka hän on ihastunut toiseen ja kuinka hän haluaa tämän toisen eikä halua meidän välien rikkoutuvan. Parin sen jälkeen tapahtui jotain outoa. Yritin ottaa häneen yhteyttä. Hän ei vastannut minulle. Illalla sain viestin hänen puhelimesta. Jossa hän kertoi kuinka hän ei halu enään koskaan nähdä tai edes kuulla minusta mitään. Se tuntui jotenkin niin epä-realistiselta. En voinnut uskoa silmiäni. Romahdin vain istumaan maahan kuin olisin kuullut jonkun kuolleen. En osannut odottaa hänen tekevän näin. Hän jätti minut yksin.. Päivät kuluih ja olo tuntuih yht tyhjältä kuin nyt. Nyt olin siis menettänyt Bff ja Naiseni. Jotain oli korjattava. Mielessäni kävi paljon ajatuksia. Ja muistellessani kauvemmas kehen minä voin luottaa? Silloin syyllisyys tuntui järkyttävältä. Minun oli pakko pyytää anteeksi parhaalta ystävältäni. Otin häneen yhteyttä ja sovittiin tapaaminen. Minä selitin hänelle kuinka pahoillani olin meidän riidoista ja sain anteeksi. Tuntuih hyvältä huomata, että hän antoi minulle tämän kaiken jälkeen anteeksi. Nyt minulla on taas paras ystäväni matkassa. Mutta tunnen silti jotenkin syyllisyyttä Entistä tyttöystävää kohtaan. Ja iltaisin, kun muistelen ja ikävöin häntä. Mietin minä sain hänet niin vain suuttumaan? Miettiikö hän koskaan minua tai meitä? Onko hänellä varmasti kaikki kunnossa? Niin, mutta se on elämää. Mikään ei mene käsikirjoituksen mukaan. En tule unohtamaan häntä koskaan, mutten voi hänen pysäyttää minun elämistä. On jatkettava elämää vaikka se kirpaisee sydämmestä. On muistelta meidän yhteisiä hetkiä niin sanottuna kokemuksena niin, kuin siskoni sanoih. Ja se mikä ei tapa se vahvisataa.

~Alone?~

~Anteeksi se etten ollut tarpeeksi

~Juhannusta

Hei Juhannuksen vietto alkaa pian ja olen lähdössä mökille perheeni kanssa. Ajattelin kirjoittaa koska no tietenkii hei juhannus.. Noh niih oma juhannus menee varmaan itkien ja mukkumalla kun nohn on vain paha olla. Mut teille toivotan Saatanan hyvää juhannusta ja äläkää tehkö mitään jota kadutte loppujen lopuksi. Mutta en muuta jaksa kirjoitella sen verran paska olo että niih pitäkää hyvä juhannus.. <3

~Pelasin ja hävisin kaiken mitä rakastin.

Heih voi olla etten enään kirjoita pitkään aikaan blogiani.. 

Tunteet on sekaisin elämäni muuttu nyt niin tiuhaa tahtia, etten oikein pysty kirjoittaa mitään. Varsinkaan iloista.. En tahdo kirjoittaa enään mistään masentavasta. Mun piti pitää blogini pirteenä ja ilosena paikkan.